Edward oli soittanut iltapäivällä minulle, ja käskenyt panna parhaani päälle. En ymmärtänyt ollenkaan, mutta miten voisin kieltäytyäkään?
Aloin valmistautua jo hyvissä ajoin. Kävin suihkussa, kuivasin ja harjasin hiukset ja sitten paneuduin pukeutumiseen. Valitsin ikivanhasta kaapista tummanpunaisen kesämekon (olihan kesä) ja poimin sieltä myös hiukan vaaleamman neuleen, kaiken varalta, jos alkuillan kesätuuli ilmenisi turhan viileäksi. Otin korurasiasta tummanpunaisen sydänkorun, jonka Edward oli tyrkyttänyt minulle ystävänpäivälahjaksi. En minä sen takia olisi kieltäytynyt, että se ruma olisi ollut, en vain tahtonut että Edward tuhlaisi rahojaan minuun. Kiinnitin myös hopeiset pallot korviini. Minä en ikinä meikkaa, mutta ilta tuntui tärkeältä, joten sipaisin huulini hiukan huulikiiltoa. Hiukset annoin olla villisti vapaana, mutta asettelin niihin vielä asuuni sopivan punaisen hiuspannan. Aikaa oli vielä vaikka kuinka paljon, joten ilmoitin tämän illan menostani Charlielle ja vilkaisin nopeasti Renéen lähettämät sähköpostit, joissa hän niin tohkeissaan kertoi Philin viime pelistä. Vastasin muka kiinnostuneesti ja rojahdin sängylle lukemaan Humisevia harjuja. En tiennyt, kuinka monesti senkin olin lukenut, mutta siihen ei kyllästy. Pikku hiljaa, hitaasti silmäluomeni alkoivat painua kiinni, ja vajosin rauhalliseen uneen.
Heräsin viileästä kainalosta, ja tuttu, ihana tuoksu tunkeutui sieraimiini. Pian tajusin, että makoilin maailman ihanimman pojan, tai siis vampyyrin, vieressä. Edward oli hiipinyt hiljaa vierelleni, ja nyt silitteli poskeani.
”Huomenta, kaunokainen”, hän kuiskasi korvaani. Huulet lipuivat omilleni ja hän antoi lyhyen, liian lyhyen, suudelman. Nousin hitaasti.
”Ja meidänhän oli määrä mennä tänään jonnekin, vai?”.
"Toki, toki”, Edward puhui samettisella äänellään. ”Lähdetäänkö heti? ”
Hihkaisin myöntävästi ja tungin kännykän viininpunaiseen käsilaukkuuni. Kun olin poimimassa lompakkoa pöydältä, Edward pysäytti käteni hellästi mutta varmasti. ” Tuota sinä et kyllä tarvitse.”
Katsoin häntä muka pettyneenä, ja tyydyin luovuttamaan. Kun menimme portaat alas, Charlie katsoi Edwardia hiukan epäillen ja ulos mennessäni mutisi jotain pippurisuihkeesta.
Istuin tutun Volvon etupenkillä todella rauhattomana. Minulla ei ollut aavistustakaan minne olimme menossa, ja sormeilin koko ajan laukkuni vetoketjua. Edward huomasi levottomuuteni, ja tarttui hikiseen käteeni omallaan. ”Ihan rauhallisesti nyt, Bella”. Katsoin häntä tuskaisena. ”Etkö voisi paljastaa mitään?” Katsoin suurin silmin Edwardia. Hän taas katsoi minua niin tuimasti, että melkein säikähdin. ”Kuten sanoin, eihän tämä mikään yllätys muuten ole.” Huokaisin, ja tyydyin katselemaan ulos ikkunasta ohi vilistäviä puita.
”Perillä!” Edward vihdoinkin sanoi hymyillen rakastamaani vinoa hymyään. Tajusin, että olimme istuneet autossa ainakin 2 tuntia. Kun nousin, olin horjahtaa jalkojen turtumisen vuoksi, mutta salamannopea Edward sieppasi minut raudanlujaan otteeseen ennen kuin ehdin kaatua kymmentä senttiä enempää. Hymyilin hiukan nolona, ja Edward tarttui minua kädestä. Kävelimme parkkipaikalta jonkin matkaa kauppojen ohi, kunnes pääsimme määränpäähän. Edward oli vienyt minut hiekkarannalle, joka jatkui ainakin 2 kilometriä molempiin suuntiin. Tunsin avopäisiin kenkiini tunkeutuneen hienon hiekan varpaissani. Auringonlasku oli upea. Taivas hohti punaruskeista sävyistä, ja kultainen hohde valaisi meren kirkasta pintaa. Siellä täällä lensi lokkeja, ja muutama kala hyppeli vedessä.
Olin niin näyn lumoissa, että en huomannut kun Edward huvittuneena katseli minua. Tajusin vasta sekunnin päästä että suuni oli loksahtanut apposen auki, ja suljin sen nopeasti nolona.
”Se on upea”, kuiskasin hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Niin. Siksi halusin tuoda sinut tänne.” Edward tarttui taas kädestäni ja veti mukaansa upottavaan hiekkaan. Olin kompastua heti korkokenkieni kanssa, mutta taas niin nopea Edward ehti ensin ja koppasi minut syliinsä.
”Ehkä sinun kannattaisi riisua nuo,” Edward tuhahti huvittuneena. Otin kenkäni pois, mutta Edward otti ne käsistäni ja koppasi minut syliinsä.
”Tai mitäpä väliä sillä on, jos taitamme matkaa näin”, hän myhäili, ja annoin hänelle viehättävimmän hymyn mitä ikinä vain osasin.
Huomasin vasta nyt, että Edward oli pukeutunut valkeaan napitettavaan T-paitaan ja tummiin polvihousuihin. Kuljimme, tai siis Edward kulki, koko ajan varjossa, sillä auringon viimeiset säteet saattaisivat aiheuttaa hämmennystä muilla ihmisillä kun ne osuisivat Edwardin marmorinvalkealle, sileälle iholle.
Edward laski minut maahan, ja loin häneen hämmästyneen katseen. ”Pysähdytään vähäksi aikaa”, Edward selitti. Istuin kivelle, ja Edward käski minun odottaa siinä. Minulla oli kuuma, ja riisuin neuleen. Muutama nuori poika vihelteli avokauluksiselle mekolleni, ja katsoin hämilläni jalkoihini. He tulivat minua päin.
”Miten olisi, lähdetkö yökerholle meidän kanssa?”, kysyi tummahiuksinen ja vanhimman näköinen poika. Peräännyin hiukan, mutta pian edessäni seisoi Edward niin murhaavan näköisenä, että itsekin hätkähdin. Ei ihme, että pojat lähtivät kiireen vilkkaa pois, sillä Edward osasi vihaisena olla karmivan pelottava. Hän istui silmät leimuten viereeni, ja pakotti hymyn huulilleen.
”Olisin ostanut meille jäätelöt, mutta noiden…” Hän nyökkäsi taaksepäin.
”…ajatukset kuulee pitkän matkan päähän.” Hymyilin vaisusti, ja kiskoin neuleen taas päälleni.
Jatkoimme matkaa, tällä kertaa jalan. Edward kantoi kenkäni, laukkuni, ja kuumudesta johtuen lopulta myös neuleeni. Pehmeä hiekka upotti jalan nilkkaan asti. Kävelimme pitkän matkaa, ja jalkojani alkoi kivistää. Istuskelimme taas vähän aikaa tällä kertaa lämpimässä hiekassa. Muutama yksinäinen nuori tyttö loi minuun kadehtivan katseen, kun istuin Edwardin kylmässä sylissä. Oli uskomatonta, miten minunlaiseni, tavallinen tyttö, sai seurakseen niinkin uskomattoman olennon kuin Edward. Olisin siitä ikuisuuden kiitollinen.
Kävelimme vielä hiukan, ja sitten Edward kehotti laittamaan kengät takaisin jalkaan. Huomasin, että olimme asfalttikadulla, jonka varrella oli kymmeniä kauppoja ja ravintoloita. Hän laittoi käden rennosti olkapäälleni, ja lähdimme kiertelemään kauppoja. Hän vaatimalla vaati, että saisi ostaa heti kolmesta ensimmäisestä kaupasta paitoja, koriste-esineitä ja aurinkolaseja. Kieltäydyin vakaasti. Katselimme monenlaisia vaatteita, kenkiä ja hattuja, ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän osti minulle kaulakoruuni sopivan sydänrannekorun. Katsoin Edwardia kärsivästi, kun hän tyytyväisenä jo asetteli sitä käteeni.
En huomannut ajan kulua, kun pian olimme jo käyneet läpi ainakin 15 puotia. Edward ehdotti illallista, ja huomattuani espanjalaistyylisen ravintolan, vedin hänet sinne. Edward seurasi muka kärsivänä, ja tuhahdin hymyillen.
”Buenas noches, señorita y señor”, tervehti ravintolan tarjoilija ojentaen menut meille. Minun ei tehnyt mieli hirveästi mitään, mutta tilasin kuitenkin paellaa. Edward tilasi meille molemmille isot Coca-Colat, ja sanoi tarjoilijalle syöneensä juuri. Hymyilin salaa, kun meiltä vietiin ruokalistat pois. Edward katseli minua hymyillen. Lehahdin punaiseksi. ”Mitä nyt?” Edward hymähti ja tarttui käteeni.
”Ei mitään. Olet vain kaunis.” Pyörittelin silmiäni kun huomasin hänen katselevan rintakehääni. ”Mukava nähdä, ettet hylkää ostamiani koruja.” En pystynyt vastamaan, kun hukuin häneen silmiinsä. Niissä oli joka kerta jotakin uutta, niihin ei kyllästynyt. Säikähdin hieman niiden tummuudesta, mutta Edward siveli viileällä sormellaan rauhoittavasti kättäni. Katselimme toisiamme pitkän aikaa.
Kesken kaiken ylitseni hyökyi hirveän huono olo. Tuntui kuin olisin ollut korkeassa kuumeessa. Edward säikähti suunnattomasti ja pian istuin hänen sylissään. Sen viileyskään ei tuntunut helpottavan oksetusta. Hän tarkkaili valppailla silmillään jokaista hengenvetoani, ja säpsähti joka kerta kun silmäluomeni olivat painua kiinni. Muut asiakkaat katselivat huolestuneena suuntaani, ja tarjoilijat tulivat kysymään oliko kaikki kunnossa. Minä yritin mutista vastausta, mutta en saanut aikaan kuin soperrusta. Edward poimi tavarani penkiltä ja kantoi minut autoonsa. ”Ihan hetki Bella, ihan hetki pieni, ei tässä kauaa kestä, kulta, kohta kaikki on hyvin…”, hän lohdutti hätäisenä. Yritin selittää että kaikki on ihan hyvin, mutta silmäluomeni painuvat tahtomattani kiinni.
Heräsin omasta sängystäni, ja minulla oli vielä vähän huono olo. Otsallani oli märkä pyyhe, ja Edward tähyili minua huolestuneena silmillään. ”Carlisle sanoi, että sinulla on vain ruokamyrkytys, mutta minuun sattuu kun näytät niin huonolta.” Edward selitti kulmat kurtussa.
”Ei minulla enää ole huono olo…” Edward katsoi minuun tuimana. ”…ainakaan paljon.” Hän huokaisi ja halasi minua.
”Nyt sinun iltasi meni ihan pilalle. Olisi pitänyt…” Vaiensin hänet suutelemalla.
”Ei sinulla ollut osaa eikä arpaa koko hommaan. Eikä iltani mennyt pilalle. Minusta se oli maailman ihanin, ikimuistoisin ja rakkain ilta ikinä.” Ja se oli aivan totta.
the end