Kaipaus, syyllisyys
Silitän hellästi hiuksiasi, kun painaudut minua vasten. Huumaava tuoksusi kiertelee ympärillämme, tiedän, että silmäni ovat aivan mustat. Tuoksut niin raikkaalta, niin puhtaalta, niin viattomalta. Edward on kuvaillut hajuasi minulle useaan kertaan, mutta siltikin se tulee monesti yllätyksenä, kuinka joku voi tuoksua noin taivaalliselta, noin haluttavalta.
Kierrän hellästi käsivarteni olkapäidesi ympärille ja vaihdan hieman asentoani helpottaakseni oloasi. Tiedän tuntuvani kylmältä ja kovalta, ja tunnen siitä syyllisyyttä. Minua varten sohvalle asetellut petivaatteet rypistyvät allamme ja asettelen peiton yllesi, ettet paleltuisi minua vasten. Ynähdät hiljaa ja liikautat päätäsi kaulaani vasten.
Vedän nautinnollisesti tuoksuasi sisääni ja jätän sen imeytymään itseeni. Hengityksen pidättäminen ei tuota vaikeuksia, mutta happi vanhenee keuhkoissani nopeasti ja luovutan päästäen hiilidioksidin ulos huulteni raosta. Syvä puhallukseni liikauttaa muutamaa hiussuortuvaasi, ja ruskean sävy syvenee.
Seuraan varovaisesti, höyhenenkevyellä kosketuksella sääriluutasi ja kosketan jalan sitä kohtaa, jonka James viime keväänä katkaisi suoriltaan poikki. Katseeni osuu myös oikeaan käsivarteesi, siihen kohtaan, jossa näkyy pieni puolikuun muotoinen arpi, joka on aina muutamaa astetta kehosi lämpötilaa viileämpi. En tohdi koskettaa sitä, käteni ovat kylmät, saatat herätä.
En näe kasvojasi, mutta tunnen huultesi kaartuvan hymyyn. Mitä unta näet? Tunnetko olosi turvalliseksi, kun olen luonasi, kun saat nukkua sylissäni ja hengittää tuttua tuoksua? Minua kalvaa syyllisyys, en tiedä, oliko viisasta tulla luokseni. Hätiköinkö liikaa näkyni kanssa. Painan huuleni hellästi hiuksiasi vasten ja jätän ne siihen. Kierrän kummatkin käteni paremmin ympärillesi ja vedän sinut kiinni itseäni, peiton lämpimässä suojassa. Päästelet suloisia tuhahduksia, olet niin suloinen nukkuessasi. Huuleni koskettavat uutta kohtaa hiuksissasi ja huokaan hiljaa.
Olen kaivannut sinua niin paljon, ajattelen surullisesti. Et aavistakaan, kuinka paljon.
Mielessäni pyörii kuva valtavasta pudotuksesta, kalliosta, sinusta. Muistikuva on terävä, näen sinun astelevan hitaasti yhä lähemmäs reunaa, yhä lähemmäs kohti vaaraa, kuolemaa. Viimeiset askeleesi ovat voimakkaat, jalkasi kantavat sinut terävien reunojen ulottumattomiin. Mutta silti olet vaarassa, tipahdat suoraan jäiseen veteen. Kiljahdus kaikuu korvieni välissä ja muistan, kuinka en hätääntyneenä saanut selvää siitä, missä mielentilassa olit, oliko kiljahdus riemukas vai sävyttikö sitä pelko.
Muutama kirkas kyynel putoaa hiuksiisi enkä pyyhi niitä pois.
”Mmm...”, mumiset hiljaa itseksesi. Jähmetyn allesi, kun käännät päätäsi ja huulesi lähes koskettavat kaulaani, jääden korkeintaan sentin päähän kylmästä ihostani. Hengitykseni katkeaa ja kestää monta minuuttia ennen kuin pystyn edes jokseenkin rentouttamaan lihaksiani ja pehmittämään itseäni. Haluaisin niin kovasti painaa huulesi kaulalleni, mutta tiedän sen olevan väärin.
Edwardin kuva heijastuu eteeni, veljeni tuijottaa minua syyttävästi. Tuijotan muistikuvaa apeana takaisin ja suutelen vielä kerran hiuksiasi. Sitten nostan sinut vaivatta hennoille käsivarsilleni ja nousen ylös. Pidän sinua yhdellä kädellä itseäni vasten, kun toisella oikaisen lakanan ja suoristan tyynyn. Lasken sinut varovaisesti sohvalle makaamaan, käperryt kerälle. Peittelen sinut hyvin ja jätän käteni hiuksiisi. En voi vastustaa kiusausta, vaan kyykistyn viereesi ja painan viileät huuleni poskellesi. Suljen silmäni ja jähmetyn hetkeksi paikalleni, tatuoin muiston sinusta vahvasti itseeni ennen kuin erkanen.
Astahdan muutaman askeleen taaksepäin ja tuijotan sinua pitkän aikaa hiljaa, liikahtamatta. Näytät nukkuvan rauhallisesti, unia näkemättä. Et liikahda, ainoastaan rauhallinen, syvä hengitys kertoo sinun olevan todella siinä. Huokaan taas ja asetun nojatuoliin odottamaan yön kulumista ja synkkien ajatusten katoamista.