Suunnistin kohti Bellan taloa, melkein tiedottomana siitä, mitä tein. Yritin pakottaa itseni pysähtymään ja kääntymään takaisin kotiin. En voisi mennä Bellan luo, en nyt, kun hän oli satuttanut minua niin. Ja minä häntä.
Mutta halusin nähdä hänet. En tietenkään voisi mennä sisälle, olihan jo ilta ja se verenimijä olisi varmasti hänen huoneessaan. Huokaisin ja muutin itseni takaisin ihmiseksi. Olin jo niin lähellä Bellan taloa, että olisi parempi mennä lähemmäs ihmisenä kuin sutena, ettei hajuni olisi niin voimakas.
Kiersin varovasti metsikön kautta hänen ikkunansa alle. Se oli raollaan, joten en voinut mennä liian lähelle. Onneksi tuuli puhalsi poispäin hänen talostaan. En haluaisi vampyyrin huomaavan minua, vaikka luultavasti hän kuulisi ajatukseni, jos keskittyisi.
Jähmetyin paikalleni, kun kuulin äänen. Ensin yhden, sitten toisen. Kuulin Edwardin sanovan jotain, mistä en saanut selvää, ja perään kuulin Bellan heleän naurahduksen.
Muistot tulvahtivat päähäni ja kipu ja kaipaus raastoivat sisintäni Ajatukset siitä, millaista elämäni olisi voinut olla Bellan kanssa, palasivat mieleeni voimakkaampana kuin koskaan aiemmin. Monet tunteet risteilivät sisälläni. Kaipaus, syyllisyys, epätoivo, kateus, viha. Viha nousi päällimmäiseksi, kun kuulin taas sen verenimijän äänen. Tunsin tutun, kuuman tunteen kiirivän selkääni pitkin ylös, mutta tukahdutin sen. En voisi muuttua sudeksi nyt. Puristin käteni nyrkkiin ja yritin rauhoittua.
Haistoin epämiellyttävän sekoituksen vampyyrin imelää hajua kietoutuneena Bellan suloiseen tuoksuun. Yritin erotella hajut toisistaan, haistella pelkästään Bellan tuoksua, mutta Edwardin haju poltti pistävänä sieraimiani.
Bellan tukahdutettu naurahdus kuului taas. Puristin nyt silmänikin kiinni, tällä kertaa sisälläni kaivertavan tuskan takia. Voi, kun pääsisin näkemään hänet. Halaamaan häntä ja juttelemaan hänen kanssaan ilman häiriötekijöitä. Olemaan rauhassa hänen ystävänsä. Niin, vain ystävä, sillä tiesin, että hän ei luopuisi Edwardista. Mutta sekin riittäisi minulle paremmin kuin hyvin. Aistin syyllisyyden pienen pistoksen muiden tunteiden lomasta, mutta se hukkui katkeruuden alle. Avasin silmäni ja irvistin, kun imelä lemu leijaili vahvana sinne, missä seisoin kädet edelleen nyrkissä.
Tällä kertaa en vastustellut kuumaa tunnetta, joka vahvana ja vaativana halusi muuttaa minut sudeksi. Aistini terävöityivät, ja haistoin Bellan tuoksun paremmin. Samoin myös sen saastaisen verenimijän lemun.
’Jake, taasko olet kyttäämässä sitä tyhmää ihmistyttöä?’ kuulin Leahin äänen päässäni. Hänkin oli susihahmossaan.
’Luovuttaisit jo, et tule saam--’, hän jatkoi, mutta keskeytin hänet.
’Lopeta. Muutu takaisin ihmiseksi ja lakkaa häiritsemästä’, ärähdin hänelle mielessäni. Kuulin vielä jotain epämääräistä jupinaa, mutta tunsin hänen tietoisuutensa katoavan mielestäni, kun hän palasi ihmismuotoonsa.
Vilkaisin vielä kerran Bellan ikkunaan, ennen kuin lähdin äänettä juoksemaan pois. Muserrettuna, katkerana, surullisena.
The End.