Title: Hääpäivä
Author: Aro
Rating: K-15
Pairing: Jasper/Alice
Genre: Fluffy
Beta: suvii-- vampirelove.net foorumilta. Suuret kiitokset hänelle.
Disclaimer: Hahmot ovat Stephenie Meyerin luomia. Tarina omaani.
Status: Valmis 2 osaa.
Summary: On ollut Alicen vuoro kehitellä hääpäivä matka. Ei spoilaa oikeastaan mitään kirjoja.
1. Osa
Alicen kasvot välkehtivät liekkien valossa. Hänen kullanruskeat silmänsä seurasivat soihtujen keskellä tanssivia ihmisiä. Viisihenkisen orkesterin soittama rytmikäs musiikki täytti kylän keskellä olevan pienen aukion, ja ihmiset olivat juhlatuulella. Tosin, minulla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä he juhlivat. Olimme vain olleet kävelyllä, ja Alice oli huomannut juhlat. Kai hän oli saanut meille luvan tulla mukaan.
Arvasin, että jotain erilaista oli tulossa, mutta tämä ei ollut ihan sitä, mitä odotin. Olimme lähteneet matkaan jo kolme viikkoa sitten. Alice oli hoitanut kaiken pakkaamisen, enkä saanut edes koskea matkalaukkuihin. Vaikka olimme juhlimassa hääpäiväämme, muu perhe oli lähtiessämme antanut minulle lähinnä sääliviä katseita. Edes Edward ei tietänyt, mitä Alice oli suunnitellut. Olisin aistinut, jos hänen kieltonsa olisi ollut valetta.
Kaksi ja puoli viikkoa sitten olimme lähteneet pikaveneellä Miamista, jossa olimme joutuneet odottamaan suotuisaa säätä kolme päivää. Muutamassa tunnissa olimme olleet Havannassa, jossa Alice oli takavarikoinut passini, lompakkoni ja puhelimeni. Jos halusin paeta, minun olisi uitava pois. Havannassa Alice vuokrasi meille maasturin, pakotti minut matkustajan paikalle ja sitoi siteen silmieni eteen.
Noin päivän ajamisen jälkeen saavuimme tänne pieneen kylään, jossa olimme nyt asuneet viimeiset kaksi viikkoa. Kylässä asui muutamia kymmeniä ihmisiä, sähköä tuli vain yhteen taloon, eikä koko kylässä ollut radiota tai televisiota, eikä mitään muutakaan viihdyttävää. Tosin, ei se minua haitannut. Bella, James, Volturit, Victoria, ihmissudet. Elämä oli ollut liiankin hektistä lähiaikoina. Kaksi viikkoa Alicen kanssa kahdestaan meidän pienessä talossamme oli ollut juuri sitä, mitä kaipasin. Välillä olimme tietenkin käyneet metsästämässä. Niilläkin retkillä jouduin aina pitämään silmien peittävää sidettä, niin kauan kuin liikuimme autolla. Melkein kaiken muun ajan olimme viettäneet talossamme, koska päivät olivat enimmäkseen aurinkoisia, emmekä halunneet muutenkaan kiinnittää liikaa huomiota. En tosin tiedä, miten kukaan olisi voinut olla huomaamatta meitä. Varsinkaan nyt yöllä, kun marmorin valkea ihomme loisti kuin kuu kyläläisten kaunista kaakaonruskeaa ihoa vasten.
Alice hipaisi kättäni ja nousi ylös. Hänen ohuet puuvillakankaiset vaatteensa lepattivat tuulessa. Sää oli muuttunut muutamana viime päivänä. Ilma oli viilentynyt, ja aurinko oli päivällä pilvessä. Tuulikin oli voimistunut selvästi. Alice käveli tanssien rytmin mukana. Pian hän oli soihtujen reunustaman ympyrän keskellä. Sulavasti hän liikkui muiden tanssijoiden keskelle ja iski minulle silmää. Alice alkoi tanssia ihmisten mukana. Hänen liikkeensä etenivät täydellisesti musiikin melodian ja rytmin mukana. Tuntui, että hän hypnotisoi ympärillään olijoita. Lähelläni olevat ihmiset liittyivät tanssijoiden joukkoon, selkeästi Alicesta innostuneena. Kaikki olivat iloisia ja nauttivat juhlista. Annoin tunteen virrata sisälläni.
Juhlat jatkoivat kasvamistaan. Jonkin ajan kuluttua Alice poistui tanssijoiden keskeltä. Hän huohotti syvään ja nojasi polviinsa. Naurahdin hänen esiintymiselleen. Olennoksi, joka ei muistanut ihmiselämästä mitään, hän osasi näytellä sitä todella hyvin. Sädehtien Alice käveli luokseni.
”Haluatko tulla mukaan?”, hän kysyi, vieläkin näytellen hengästynyttä.
”Katselen mieluummin sinua.” Nykäisin Alicen istumaan syliini ja painoin suudelman hänen pehmeille huulilleen.
Alice nyökkäsi. Vaikka hän piti minua panttivankina jossain päin Kuubaa, niin tässä asiassa sain tehdä omat päätökseni. Osasin hallita sisälläni asuvaa verenhimoista hirviötä jo melko hyvin, mutta silti, kymmenet tanssivat ihmiset tuoksuivat tarpeettoman hyvälle metrien päästäkin.
Jokin tönäisi minua jalkaan. Käänsin katseeni oikealle ja hiukan alas. Nuori, ehkä viisivuotias tyttö katsoi minua suurilla ruskeilla silmillään. Hän veti minua tönäisseen sormensa ujosti takaisin. Hymyilin hiukan, kun tyttö keräsi rohkeuttaan. Lopulta hän aukaisi suunsa. Tunsin, että Alice oli huvittunut. Hän tiesi, että en osannut espanjaa. Se oli varmasti yksi syy, miksi olimme Kuubassa. Olin täysin hänen armoillaan. Vaikutti siltä, että tyttö kysyi jotain. Alice alkoi heiluttaa käsiään aaltomaisesti ja sanoi jotain espanjaksi pelottavalla äänellä. Tyttö kiljaisi ja juoksi karkuun nauraen. Hänestä huokuva tunne sai minut hymähtämään mielessäni. Lapset eivät peitelleet tunteitaan. Heidän ei vielä tarvinnut.
”Taisit saada uuden ystävän.” Alice virnisti.
”Et taida lopettaa kiduttamistani ennen ylihuomista?”
Hiljainen murina kumpusi Alicen rinnasta ja hän toi huulensa korvalleni. ”En ikinä.”
Alicen terävät hampaat näykkäsivät korvaani, ja väristys kulki varpaisiini asti.
Vanhan ja kauhtuneen näköinen mies käveli meitä kohti tanssijoiden joukosta. Hän otti liinan taskustaan, pyyhki sillä hikeä otsaltaan ja laittoi sen takaisin. Alice kääntyi häntä kohti ja hymyili. Mies sanoi jotain ja tarttui Alicea kädestä. Alice naurahti, kun miehen ryppyiset kädet alkoivat vetää häntä tanssijoiden suuntaan.
”Minua kaivataan takaisin.” Alice näytti siltä, ettei hän voinut mitään, kun mies raahasi häntä tanssijoiden luo.
Tuulen suunta oli kääntynyt. Olin melko varma, että se tuli nyt etelästä. Alice oli taas täydessä vauhdissa tanssijoiden joukossa. Jokin hiipi minua kohti. Luuli, etten kuullut sitä. Se oli vaaninut minua jo hetken. Istuin täysin paikallani. Vaanija oli selvästi jännittynyt, kun ohuet sormet tönäisivät reittäni. Käännyin hitaasti vaanijan suuntaan. Tyttö juoksi jo karkuun kikattaen. Alice katsoi minua ihmisten seasta ja nauroi. En voinut olla hymyilemättä hänelle. Kaikilla oli hauskaa. Juhlijoilla, joita Alice kokoajan yllytti omalla tanssillaan. Pikkutytöllä, jolle Alice oli sanonut jotain.
Alice…
Vaistomaisesti katsoin ympärilleni. Miksi tämä kylä edes juhli? Mitään ei liehunut kylän ruosteisessa lipputangossa. Missään ei ollut merkkejä, että tänään olisi jokin juhlapäivä. Käänsin katseeni takaisin Aliceen. Hän tanssitti juuri nuorta poikaa, joka tuntui olevan taivaassa. Vaaleisiin pukeutunut enkeli oli ottanut hänet huomionsa keskipisteeksi. Alice. Hän oli saanut kaiken tämän tapahtumaan. Saanut koko kylän juhlimaan. Olimme olleet erossa vain lyhyitä hetkiä koko aikana. En tiennyt, miten hän oli tämän järjestänyt, mutta Alicelta, jos keneltä, se onnistui.
Ristin käteni pääni taakse ja nojasin hiukan taaksepäin. Vanha puutuoli natisi allani. Suljin silmäni ja vedin hitaasti ilmaa nenäni kautta. Alicen tuoksu erottui hennosti ihmisten keskeltä. Kuulin hänen naurunsa. Vaanijani lähestyi jälleen. Tällä kertaa hän tuli etuviistosta, luottaen suljettujen silmieni tarjoamaan suojaan. Liikahdin hiukan, ja tuo hellyttävä nauru alkoi välittömästi. Aukaisin silmäni. Tyttö istui maassa ja yritti saada hengitettyä naurun keskeltä. Tuon hauraan olennon tunteet lämmittivät mieltäni. Alice oli tiennyt, kuinka tuo tyttö saisi minut tuntemaan. Kuinka kaikki juhlivat ihmiset minuun vaikuttaisivat.
Sitten tajusin sen. Hän oli järjestänyt nämä juhlat minun takiani. Kaikki tämä oli vain, jotta tuntisin oloni paremmaksi. Mutta miksi? Luuliko Alice, etten ollut onnellinen hänen kanssaan? Nojasin kyynärpääni polviini ja painoin pääni käsieni väliin. En halunnut, että Alice näkisi ilmettäni. Miksi hän ajatteli, että hänen piti tehdä jotain tällaista minun vuokseni? Ei kai hän voinut luulla, että hänen seuransa ei ollut minulle tarpeeksi?
Käsi taputti hennosti päätäni ja silitti sitten hiuksiani. Tyttö sanoi jotain espanjaksi. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän nyki kättäni ja sanoi saman uudestaan.
”En ymmärrä sinua.” Yritin pitää ääneni rauhallisena.
Tunsin tytön käden leuallani. Hänen äänensä oli vaativampi. En vastannut.
”Hän haluaa tietää, miksi olet surullinen.” Alicen ääni värisi hennosti.
Huokaus pääsi huuliltani. Maailmassa ei ollut montaa vampyyria, jotka olivat tarpeeksi hiljaisia yllättääkseen minut. Nostin katseeni. Ihmiset jatkoivat tanssimista. Alicen silmät liikkuivat pikkutytön ja minun polvieni välillä.
”Miksi järjestit nämä juhlat?”
Alice kohtasi katseeni. Hän tulkitsi sitä hetken, selvästi arvaten, että olin keksinyt kaiken tämän tarkoituksen.
”Olet ollut valittamatta koko matkan ajan. Ajattelin, että ansaitset sen.”
”Miksi olisin valittanut?”
Alice levitti käsiään ja katsoi ympärilleen. ”Täällä ei ole kovin hohdokkaat oltavat.”
Nousin ylös sanoakseni jotain, mutta Alice jatkoi ennen kuin ehdin avata suuni.
”Ja joskus pelkään, että et jaksa oikkujani loputtomiin.”
”Päätit korvata oikkujasi järjestämällä yllätysjuhlat Kuubalaisessa pikkukylässä?”
Kaduin sanojani heti, kun suljin suuni. Ääneni oli ollut vihainen, koska en voinut käsittää, miksi hän sanoisi jotain tuollaista. Alicen kasvot vajosivat alas. Hän tarttui paitani rinnuksista ja painoi otsansa rintaani vasten.
”Lupaan vähentää niitä. Sano vain, jos menen liian pitkälle.”
”Alice---”
”Voimme lähteä heti ja mennä Havannaan ja johonkin mukavaan hotelliin.” Alice nosti katseensa, ja hänen silmänsä laajenivat kauhusta. Hän tarttui käsistäni ja alkoi vetää minua autoamme kohti.
”Jasper, kiltti. Älä ole vihainen minulle. Lähdetään heti.” Alice yritti pitää äänensä kuiskauksena, mutta välillä se rikkoutui, ja epätoivo paistoi läpi.
Repäisin Alicen itseäni vasten ja lukitsin hänen kätensä hänen selkänsä taakse. Pakotin rauhallisuuden uppoamaan häneen.
”Älä. En minä muuten opi koskaan.”
”Alice.” Odotin, että hän vastasi katseeseeni.
”Luuletko sinä, että täällä kylässä ei ole kaikki, mitä haluan? Luuletko, että tarvitsen mitään muuta, kuin sinut?”
”Mutta olet vihainen, kun järjestin nämä juhlat?”
”Niin.”
”Anteeksi.” Alicen katse tuntui siltä, kuin veitsi olisi työnnetty rintaani.
”Olen vihainen, koska luulet, että sinun täytyy tehdä jotain tällaista pitääksesi minut onnellisena.”
”Luulin, että nautit tästä ilmapiiristä.”
”Juuri tällä hetkellä minusta tuntuu, että olisin tukehtumassa.”
Alice katsoi juhlijoita. Kukaan ei tuntunut välittävän keskustelustamme.
”Mutta ihmisillähän on vielä hauskaa.”
Päästin Alicen kädet. ”Etkö ymmärrä? Tällä hetkellä tunnen ympärilläni pelkkää surua. Se täyttää koko olemukseni. Nautin ilmapiiristä vain, koska sinä olit iloinen. Koska sinä juhlit.” Otin Alicen kasvot käsiini. ”Minulle on fyysisesti mahdotonta olla onnellinen, jos sinä et ole.”
”Mitä—” Painoin sormeni Alicen huulille hiljentääkseni hänet.
”Muiden tunteet ovat kuin tuuli, jonka tunnen ihollani. Sinun tunteesi ovat kuin pyörremyrsky, joka ympäröi minut. Joka peittää minut kokonaan ja sulkee minut sisäänsä.” Liu’utin sormeani Alicen alahuulta pitkin. ”Joka kerta, kun olet surullinen, minusta tuntuu kuin hukkuisin. Aina, kun olet vihainen, minusta tuntuu että minua revitään kappaleiksi.”
”Pyörremyrsky.” Pieni hymy käväisi Alicen huulilla.
”Niin.” Silitin hänen poskeaan.
”Tuhoat kaiken tieltäsi.” Virnistin.
Tunsin, kuinka Alicen olo parani hiukan, ja pystyin hengittämään jälleen. Pikkutyttö, jonka olin täysin unohtanut, nyki Alicea housunlahkeesta, ja hän käänsi katseensa alas. Tyttö sanoi jotain, joka vaikutti kysymykseltä. Alicen vastaus sai hänet hymyilemään iloisesti.
”Mistäs te tytöt juoruilette?”
”Sinusta”, Alice sanoi omahyväisesti.
”Vai niin.” Yritin kuulostaa loukkaantuneelta. ”Ja mitähän minusta?”
Alice nosti katseensa minuun ja hymyili leveästi. ”Hän halusi tietää, onko haamu enää surullinen.”
”Haamu?”
”Niin. Hän kysyi aikaisemmin, että miksi olemme niin kalpeita. Sanoin, että olet haamu. Kai hän on yrittänyt säikäyttää sinua sen jälkeen.”
”Mutta olethan sinäkin kalpea”, sanoin ja liikutin kättäni Alicen kaulalla.
”Olenkin niin söpö, ettei kukaan voisi kutsua minua haamuksi.” Hän väläytti sokaisevan kaunista hymyään.
”Sitä sinä kyllä olet”, mutisin.
”Vai että haamu.”
”Espectro!”, Alice hihkaisi suurieleisesti, ja vieressämme seisova tyttö jännittyi heti.
”Espectro”, toistin hiljaa, ja tyttö oli jo pakahtumaisillaan.
Kietaisin toisen käteni mahdollisimman huolettoman oloisesti Alicen ympärille. Hänen katseensa lasittui sekunniksi, mutta se oli jo liian myöhäistä. Hän ei voisi paeta enää. Kaappasin tytön vapaalla kädelläni ja nostin hänet meidän korkeudellemme. Välittömästi hän räjähti nauruun. Hetken ajan kauhun sekainen tunne välähti Alicen kasvoilla, ennen kuin hän hautasi kasvonsa rintaani vasten. Hän yritti epätoivoisesti hallita itseään, mutta tiesi sen mahdottomaksi ja luovutti.
Annoin tunteiden virrata Alicen ja tuon lapsen välillä. Alice yritti tukahduttaa kikatustaan paitaani vasten ja hakkasi nyrkillä rintaani. Pikkutyttö heilui sylissäni ja nauroi keuhkojensa pohjista. Heidän tunteensa ruokkivat toisiaan. Nauru olisi luultavasti jatkunut loputtomiin, mutta ehkä oli parempi lopettaa, jotta emme vaikuttaisi liian oudoilta. Tytönkin tarvitsi varmasti jo vetää henkeä.
Vedin kykyni hitaasti takaisin itseeni, ja molemmat alkoivat rauhoittua. Lapsi huokaisi muutaman kerran syvään ja sitoi yhtäkkiä kätensä kaulani ympärille ja painoi poskensa olkapäätäni vasten. Yllättävä läheisyys ihmiseltä sai aikaan automaattisen paniikkireaktion. Pysäytin hengitykseni ja lihakseni jännittyivät. Alice huomasi sen ja nosti kasvonsa rinnuksistani. Lämmin hymy nousi hänen kasvoilleen, kun hän katsoi meitä. Kevyesti Alice silitti tytön selkää, joka rutisti käsiään tiukemmin ympärilleni ja haukotteli syvään. Pakotin itseni rentoutumaan. Selviäisin kyllä. Eikä Alice riskeeraisi, jos hän näkisi mitään vaaraa tytölle.
Siirryimme hiukan kauemmas juhlista ja istuimme ränsistyneen talon vieressä olevalle penkille. Nainen, jonka Alice tunnisti lapsen äidiksi, katsoi peräämme. Alice vilkutti hänelle, ja nainen hymyili takaisin. Ei hänen tarvinnut huolehtia. Tuhannen kilometrin säteellä tuskin oli yhtään ihmistä, joka oli paremmassa turvassa, kuin tämä lapsi.
Alice nosti kättäni ja ujuttautui kainalooni. Rutistin hänet kiinni rintaani vasten. Erotin selvästi Alicen ja tuon tytön ääriviivat vartalollani. Tytön keho hehkui lämpöä. Valtimot sykkivät rauhallisesti, kuljettivat verta ympäriinsä ja levittivät sen herkullista tuoksua joka paikkaan. Hänen hengityksensä leijaili nenääni ja sai myrkyn muodostumaan suussani. Kaikki hänessä kutsui minua päästämään irti eläimen sisälläni.
Silti, se ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä Alicen läheisyys minussa aiheutti. Hänen jokainen liike sai lihakseni värähtelemään. Hänen eläväiset tunteet uppoutuivat mieleeni. Huumaava tuoksu, joka nousi hänen kehostaan, sai ajatukseni harhailemaan. Kun hän rutisti minua tiukemmin itseään vasten, säälin kaikkia, jotka eivät koskaan tunteneet sitä. Sitä, kun maailman täydellisin olento haluaa olla lähelläsi. Haluaa olla sinun. Kaikki hänessä kutsui minua päästämään irti ihmisen sisälläni.
”Voisinpa minäkin nukkua tässä”, Alice kuiskasi niin hiljaa, että vain minä pystyin kuulemaan sen, ja siirsi hiukset tytön kasvojen edestä hänen korvansa taakse.
”En kai minä niin tylsää seuraa ole?”
Alice tuhahti ja tökkäsi kylkeäni. Liikahdin sen verran, että tyttö nosti poskensa olkapäältäni. Alice sanoi jotain espanjaksi pahoittelevaan sävyyn. Tyttö haukotteli ja sanoi jotain, johon Alice nyökkäsi.
”Hän haluaa äitinsä luo.” Alice nousi ylös, otti tytön hellästi syliinsä ja lähti kävelemään juhlia kohti.
”Chao espectro.” Tyttö hymyili ja vilkutti. Tuon minäkin sentään ymmärsin. Heilutin hänelle kättäni.
Alice palasi pian. Hän tarttui kädestäni ja nykäisi minut ylös penkiltä. Lähdimme pientä taloamme kohti. Tuuli pörrötti Alicen hiuksia, ja hän taisteli pitääkseen ne pois kasvoiltaan.
”Melkoinen ilta”, Alice sanoi varovaisesti.
Olimme jo talomme luona. Musta maastoauto oli pysäköitynä sen vierelle.
”Todellakin”, naurahdin.
Alice pysähtyi talon ulkopuolelle ja kääntyi minua kohti.
”Ethän ole minulle vihainen näistä juhlista?”
”Alice—”
Hänen kysymyksensä oli saanut minut kiehumaan. Olin raivoissani, että hän saattoi ajatella sellaista. Mutta sitä ei kestänyt kuin hetken. Alicen huulet painautuivat omiani vasten. Vaistomaisesti raotin suutani, ja hengityksemme yhdistyivät. Alice tarttui kyljistäni ja alkoi työntää minua taaksepäin. Pelkäsin, että joku näkisi meidät, mutta siihen oli mahdoton keskittyä. Siirsin käteni Alicen niskalle ja puristin meitä tiukemmin yhteen. Samalla estin käsiäni tekemästä sitä, mitä ne oikeasti halusivat. Repiä vaatteet hänen päältään.
Törmäsimme takanani olleeseen autoon. Alice hypähti hiukan ylöspäin ja kietoi itsensä ympärilleni. Hänen huulensa siirtyivät hitaasti kaulalleni ja painoivat liekehtiviä suukkoja iholleni. Kaikki aistini terävöityivät. Erotin kaikkien kyläläisten sydämensykkeet. Haistoin kaikki ilmassa leijuvat tuoksut. Juhlia valaisevien soihtujen savun. Kylän ympäröivän metsän. Kyläläisten virtaavan veren. Alicen. Hänen kielensä kärki liukui kiduttavan hitaasti kaulallani. Se jätti jälkeensä polttavan vanan nautintoa. Alice nosti paitaani ja ujutti kätensä vatsalleni. Hänen sormensa tanssivat ihollani ja saivat minut henkäisemään syvään. Suljin silmäni ja yritin poistaa meitä ympäröivän maailman mielestäni. Alice kehräsi matalalla äänellä. Hän alkoi liikuttaa käsiään ylemmäs ja kietoi sormensa lopuksi hiuksiini. Kevyesti suudellen hän nosti kasvojaan ylemmäksi, kunnes haistoin hänen juovuttavan hengityksen suoraan edessäni. Yritin löytää hänen huuliaan, mutta Alice kiristi otettaan hiuksistani ja piti päätäni paikoillaan. Aukaisin silmäni. Alicen katse ei ollut sellainen, mitä olin odottanut. Hänen silmänsä eivät olleet jähmettyneet mustaksi kiveksi. Hänen kasvonsa eivät värisseet himosta. Katse ei ollut sellainen, mikä minulla varmasti oli. Alicen silmät loistivat ja hän hymyili iloisesti.
”Hyvä.” Hän irrotti toisen kätensä hiuksistani ja kurotti taakseni. Auton ovi napsahti auki. ”Side on hansikaslokerossa. Lähdemme eteenpäin.”
2. Osa
Juhlista lähdön ja Alicen julman kiduttamisen jälkeen, olin noussut kiltisti auton kyytiin ja sitonut siteen jälleen silmilleni. Alice oli käynyt hyvästelemässä kyläläiset ja hakenut matkatavaramme talosta. Pian olimme olleet liikkeellä.
Alice oli ajanut verkkaisesti. Hänellä ei ollut kiire mihinkään. Koko matkan ajan hän vain myhäili omahyväisesti. Muutaman tunnin ajamisen jälkeen olimme kääntyneet jollekin kuoppaiselle pikkutielle. Tai en ollut edes varma, oliko se tie. Ainakin ymmärsin miksi Alice oli vuokrannut meille maastoauton eikä jotain urheilullisempaa.
Jonkin ajan kuluttua olimme pysähtyneet ja minut oli käsketty ulos autosta. Sain myös luvan ottaa siteen silmiltäni. Alice nappasi ison retkeilyrinkan auton perästä. Se päästi hieman yllättävää ääntä. Metallista kilinää, jota jokin sisällä oleva kangas vaimensi. En vaivautunut edes tarjoutumaan, että kantaisin sen. Tiesin, että minulla ei ollut mitään asiaa koskea siihen, eikä Alice huomaisi sen painoa kuitenkaan.
Olimme jatkaneet matkaamme kävelemällä. Alice oli ohjannut meitä määrätietoisesti metsän keskellä. Jostain syystä hän oli halunnut, että kuljemme ihmisten vauhtia. Jo muutama päivä aikaisemmin alkanut sään muuttuminen oli jatkunut. Aurinko pilkahteli vain harvoin pilvien alta ja tuulenpuuskat voimistuivat.
Alice oli selvästi johdattanut meitä edes takaisin. Hän vaikutti kuluttavan aikaa. Vasta yli päivän kävelemisen jälkeen olimme saapuneet määränpäähämme. Isohkolle avoimeksi hakatulle aukiolle. Olin odottanut jotain metsän keskellä olevaa piilopirttiä. Mutta ei. Aukio oli täysin tyhjä suurta lohkaretta lukuun ottamatta. Sen lähelle käveltyämme Alice oli vain laskenut rinkkansa maahan ja ilmoittanut suurieleisesti että olimme perillä.
Nyt istuin maassa nojaten aukiolla olevaa suurta kiveä vasten. Samassa kohdassa, jossa olin istunut jo tunteja. Oli jo hääpäivämme, eikä tarkkaan hetkeenkään ollut enää kovin kauaa. Alice istui jalkojeni välissä ja hänen päänsä lepäsi rinnallani. Paitani hihat oli käärittynä ylös ja Alice hiveli oikeaa käsivarttani. Hänen hennot sormensa liikkuivat kevyesti puolikuun muotoisten arpien yli.
Muistin elävästi joka ikisen niistä. Kuinka olin ne saanut ja miten niiden aiheuttajille oli käynyt. Olin ollut silloin eri ihminen. Ihminen ei nykyäänkään ollut kovin hyvä sana kuvaamaan minua, mutta ennen Alicen tapaamista olin ollut hirviö. Kylmäverinen sotilas, jonka ainoa tehtävä oli ollut tuhota kaltaisiani, ja jolle ihmiset eivät olleet muuta kuin ravintoa. Vaikka yritin jättää sitä elämää taakseni jo aikaisemmin, Alice oli se joka minut muutti. Hän oli saanut minut näkemään toivoa ja mahdollisuuksia.
Alice liikutti kynttään yhden arven ääriviivaa pitkin. Yritin vetää kättäni pois. Olin onnellinen, ettei Alice kavahtanut arpiani, mutta tiesin, että ne tekivät hänet aina hiukan surulliseksi. Alice tarttui käsivarrestani kahdella kädellä ja nosti sen kasvojensa korkeudelle. Hän painoi huulensa tarkasti yhden arven päälle. Alice nosti kasvojaan hiukan ja siirtyi seuraavan puolenkuun kohdalle.
”Toinen pipi parannettu.” Hän sanoi veikeästi, kun hän irrotti huulensa ja painoi ne jälleen uuden päälle.
”Kolmas pipi parannettu.” Tunsin ihoani vasten, kuinka Alicen huulet nousivat virneeseen.
”Neljäs pipi paran---”
Nykäisin käsivarteni irti, siirsin Alicen kädet hänen sivuilleen ja lukitsin jalkani hänen ympärilleen. Alice nauroi ja yritti rimpuilla itseään irti.
”Nyt olet loukussa”, murahdin niin uhkaavasti, kuin tässä tilanteessa pystyin.
Alice ei enää vääntelehtinyt, mutta hihitti edelleen iloisesti. Ujutin käteni hänen lyhyiden ja mustien hiustensa lomaan. Taivutin Alicen päätä eteenpäin niin, että hänen paljas siro niskansa tuli näkyviin.
”Apua”, hän tirskahti.
Kallistin päätäni hiukan ja painoin hampaani Alicen niskalle. Siirsin toisen käteni hänen kaulalleen. Alice päästi tukahdutetun huokauksen. Nostin hampaani hänen niskaltaan ja taivutin hänen päätään taakse. Painoin suudelman Alicen otsalle ja aloin liikuttaa hänen kaulallaan ollutta kättäni hellästi alaspäin. Alicen huulet värähtelivät ja hän sulki silmänsä. Hitaasti suudellen laskeuduin alas hänen silkkisen pehmeitä kasvojaan. Pysähdyin, kun olin Alicen huulien kohdalla ja käteni hänen vatsallaan. Alice uikahti hennosti ja yritti nostaa itseään ylemmäs. Painoin käteni hänen vatsaa vasten. Samalla Alice kiskaisi toisen kätensä vapaaksi ja tarttui niskastani. Raivokkaasti hän repäisi huulemme yhteen.
Päästin Alicen irti. Kuin kissa hän pyörähti ympäri ja oli hetkessä polvillaan. Hänen kätensä tarttuivat kasvoistani ja välähdyksessä hän syöksyi kimppuuni. Alice rysähti minua vasten ja pieni pala lohkesi kivestä, jota vasten nojasin. Juuri kun Alice oli liittämässä huulemme, taivas repesi.
”Ei!”, Alice ulvoi kuin susi, kun hän käänsi katseensa ylöspäin.
Suuret pisarat iskeytyivät hänen kasvoilleen. Alistuneena Alice painoi otsansa olkapäätäni vasten ja huokaisi.
”Mitä nyt?”, kysyin hämmentyneenä. Ei vesisade ollut ennenkään meitä haitannut.
Alice hieroi poskiamme hellästi yhteen. ”Saanko hetken?”
”Tietenkin.”
Tiesin mitä Alice halusi. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja rutistin meidät yhteen.
Alicen vartalo jäykistyi. Hän piti siitä, että hän sai olla lähelläni keskittyessään tulevaisuuteen. Varsinkin, jos hänen tarvitsi nähdä jotain todella tarkasti. Silloin Alice joutui keskittymään kykyynsä niin paljon, että hänen mielensä periaatteessa katosi nykyhetkestä. Kukaan muu perheestämme ei tiennyt sitä. Alice ei halunnut muiden tietävän olevansa niin haavoittuvainen. Olin huomannut sen jo kauan aikaa sitten, vaikka aluksi hän ei halunnut myöntää sitä. Ehkä Alice ei aina ollut ymmärtänyt, kuinka tärkeä hän oli minulle. Miten minä tuhoutuisin, jos hänelle sattuisi jotain.
Vesi oli jo kastellut meidät kokonaan. Alice hengitti raskaasti ja silitin hänen selkäänsä. Mikä nyt saattoi olla niin tärkeää? Olimme keskellä ei mitään. Tuskin hän olisi meidät Kuubaan tuonut, jos vallankumous olisi juuri alkamassa. Alice liikahti hiukan.
”Tervetuloa takaisin”, hymähdin. ”Näkyikö mitään mielenkiintoista?”
Alice nosti päänsä olkapäältäni. Valloittava virnistys oli noussut hänen huulilleen.
”Häälahjan aika.” Alice suuteli minua nopeasti ja nousi ylös.
Hän käveli rinkan luo ja aukaisi sen. Istuin paikallani katsoen hölmistyneenä hänen toimiaan. Yhtäkkiä Alice nosti paitansa päänsä yli ja riisui sen kokonaan. Hän laski sen maahan, ja kävi housujensa kimppuun. Nekin lähtivät nopeasti. Alice seisoi edessäni pelkissä tummansinisissä pitsisissä rintaliiveissä ja alushousuissa. Olin kymmenien vuosien aikana nähnyt hänet vähissä vaatteissa lukemattomia kertoja, mutta silti hän oli aina yhtä lumoavan näköinen. Yritin estää leukaani tippumasta. Alice huomasi ilmeeni ja näytti kieltään. Sitten hän työnsi kätensä rinkan sisään ja vetäisi sieltä ulos jotain. Alice alkoi pukea ylleen mustia nahkahousuja. Tosin hän ei vain pukenut niitä. Se oli ennemminkin striptease taaksepäin kelattuna. Hidas ja viettelevä. Seuraavaksi vuorossa oli rinkasta löytynyt musta tiukka nahkatakki. Hän puki sen ylleen vähintäänkin yhtä miellyttävästi.
Vaikka olin pitänyt Alicen tavasta pukeutua, yritin näyttää pettymystäni hänen asuvalintaan. Tai lähinnä siihen että hän oli päättänyt pukea mitään ylleen. Alice kääntyi minua kohti ja osoitti minua uhkaavasti sormellaan.
”Ylös!” Hän komensi ja tottelin kiltisti. ”Vaatteet pois!” Tämä komento tuli vielä tiukemmin kuin edellinen.
Tein kuten käskettiin. Alicen silmät seurasivat minua tarkasti, kun kuoriuduin märistä vaatteistani. Kun olin valmis, hän kiskaisi toisen mustan nipun rinkastaan ja käveli minua kohti. Alicen askeleet olivat korostetun hitaita ja hänen lantionsa keinui sulavasti. Alicen silmät liikkuivat rauhallisesti, tutkien minua päästä varpaisiin. Perille päästyään hän kietoi vapaan kätensä ympärilleni ja painoi kyntensä paljasta selkääni vasten. Hän nousi varpailleen niin, että huulemme olivat vain millien päässä toisistaan.
”Voisitko pukea nämä päällesi rakas.” Hän kuiskasi, antoi minulle pikaisen suukon ja työnsi vaatteet käteeni.
Ainakin minuutin ajan seisoin vain typertyneenä paikallani. Kaatosateessa pelkät bokserit päälläni ja tuijotin kädessäni olevaa nahkakasaa. Alice pyrähteli ympäriinsä mittaillen aukeaa, jolla olimme. Vaihtoehtoja ei tuntunut olevan, joten puin vaatteet päälleni. Ne sopivat tietenkin, kuin ne olisi luotu minua varten. Alice ei antaisi minun olla huonosti pukeutuneena hääpäivänämme. Mutta täysin musta nahkapuku?
”Mmmh.” Alice oli pysähtynyt vähän matkan päähän.
”Loistavaa”, hän sanoi ja katsoi minua hyväksyvästi.
”Löytyykö tuolta sinun taikarepustasi vielä moottoripyörät?” Se tuntui olevan ainoa järkevä selitys näille vaatteille.
Alice liikutti sormiaan suunsa edessä, aivan kuin sulkeakseen vetoketjun huuliensa yli.
”Onneksi ensi vuonna on minun vuoroni. Taidamme pysyä Forksissa.”
Alice mutristi huuliaan ja risti kätensä rinnalleen.
”Voisin kysyä neuvoa Bellalta. Hän keksii varmasti jotain todella jännittävää.”
”Pystyisitkö tekemään niin minulle?” Alice tuijotti minua murhaavasti. Katse olisi saanut suurimman osan vampyyreistäkin perääntymään.
”Mukava koti-ilta.”
Kävelin häntä kohti.
”Ensin kävisimme vähän metsästämässä.” Pysähdyin aivan Alicen eteen. ”Sitten ehkä lautapelejä Emmetin ja Rosen kanssa.”
Hänen kätensä värisivät.
”Ja yö menisikin mukavasti, kun suojelisimme Bellaa vampyyreilta ja ihmissusilta ja ties miltä.”
Vihainen ärinä nousi Alicen kurkusta.
Nostin sormeni ja painoin hänen nenäänsä. ”Piip.”
Teräksinen nyrkki iskeytyi kylkeeni.
”Idiootti”, Alice sanoi happamasti.
”Olet vaan niin suloinen kun suutut.”
”En minä oikeasti suuttunut.”
Nostin toisen kulmakarvani ja hymyilin.
”Sinä huijaat”, Alice tuhahti.
Tuuli alkoi yltyä entisestään. Alice vilkaisi taivaalle.
”No niin. Töihin”, hän sanoi reippaasti.
Tuijotin häntä ihmeissäni. Alice siirtyi kauemmas minusta ja katseli aukiota.
”Siirrä tuota kiveä vähän tännepäin.”
Käänsin katseeni lohkaretta kohti, mutta en liikkunut heti.
”Vauhtia nyt.”
Kävelin kiven luo ja aloin työntää sitä hitaasti. Maa tärisi hiukan, kun lohkare alkoi pyöriä.
”Hyvä. Pysäytä siihen”, Alice käski, kun kivi oli siirtynyt noin metrin.
Oksia ja muuta roskaa lensi jo tuulen mukana, eikä vaikuttanut, että sää olisi ollut ainakaan parantumassa. Vesisade oli hiukan laantunut, mutta se tuntui tuleva alas melkein vaakasuunnassa.
Alice meni rinkalle ja tonki sitä hetken. Pian hän nosti sieltä metallisen esineen. Hän näytti sitä minulle hymyillen ja käveli kiveä kohti. Esine oli kuin talon seinään kiinnitettävä taulukoukku mutta paljon isompi. Alice pysähtyi kiven viereen ja mittaili sitä hetken. Yhtäkkiä hänen kätensä välähti kuin ruoska ja iski valtavan rysähdyksen säestämänä koukun kiinni kiveen. Alice hymyili ylpeänä ja hypähteli takaisin rinkalle. Metallisen kilinän säestämänä hän nosti sieltä ehkä kolme metriä melko paksua kettinkiä. Alice kietoi siitä suurimman osan kätensä ympärille ja pyöritti loppua vierellään kuin pikkulapsi hyppynaruaan. Kettinki ujelsi uhkaavasti ilmassa ja paukahti välillä voimakkaasti rikkoessaan äänivallin.
Alice käänsi silmänsä minuun. Hänen katseensa sai minut katumaan, että olin juuri kiusannut häntä. Hän alkoi lähestyä hitaasti. Silti. Alice tiukassa nahkapuvussa ja kettinki kädessään. Se oli melko kiehtova näky. Kun hän oli ehkä metrin päässä minusta, hän heilautti kettinkiä ja se kiertyi ympärilleni. Alice nykäisi terävästi ja lennähdin kiinni häneen.
”Hei”, hän sanoi ja jotain naksahti.
Katsoin alas ja huomasin, että kettinki oli kiinnitetty ympärilleni lukolla. Sulavasti Alice ujutti ketjun kivessä olevan koukun läpi ja pyöräytti sen ympärilleen. Hän kaivoi taskustaan toisen lukon ja napsautti sen kettinkiin.
Samassa kuulin, kuinka kevyt jyrinä alkoi lähestyä. Alicen katse kääntyi sitä kohti ja hän hymyili leveästi.
”Katujyrä?”, utelin. ”Meidän ylitsemme rakennetaan moottoritie ja olemme suojelemassa luontoa?”
Alice ei vastannut. Hän piti katseensa lukittuna äänen suuntaan. Jyrinä läheni yllättävän nopeasti. Tunsin kuinka maa alkoi täristä hiljalleen ja yhtäkkiä huomasin jotain puiden yläpuolella.
”Et voi olla tosissasi.”
Kartiomainen ilmamassa läheni meitä.
”Alice?”
Hän vastasi minulle pienellä hymyllä.
Tuuli oli voimistunut entisestään. Tornado repäisi pienen puun juuristaan. Se oli juuri aukion reunalla ja läheni meitä määrätietoisesti. Alice tuli viereeni ja tarttui kädestäni. Pyörre tarttui hänen rinkkaansa ja lennätti sen ilmaan. Jyrinä tärisytti maata jo aivan selvästi ja pian olimme ilmassa. Välissämme oleva kettinki rasahti koukkua vasten, kun se piti meitä paikallaan. Harmaa ilmamassa peitti meidät. Pieniä puun, kiven ja metallin palasia lenteli ympäriinsä. Ymmärsin nyt Alicen asuvalinnan. Muunlaiset vaatteet olisivat revenneet riekaleiksi tuulen käsittelyssä. Hiuksemme hulmusivat ympäriinsä ja yhtäkkiä paksu oksa iskeytyi päähäni. Alice nosti kätensä suunsa eteen pidättääkseen nauruaan. Mulkoilin häntä ja hän vastasi siihen viattomasti.
Samassa laskeuduimme ja kaikki muuttui. Olimme myrskyn silmässä. Tuntui, kuin kaikki olisi liikkunut hidastettuna. Raivoava ilmamassa pyöri ympärillämme, mutta me olimme täydellisessä rauhassa. Alice loisti. Hänen enkelin kasvonsa kimalsivat. Nostin katseeni ylös. Pyörremyrsky oli repinyt aukon pilviin, ja aurinko paistoi juuri ympärillämme olevan kartion keskeltä. Paljaat kasvomme nostivat valopatsaat suoraan ylöspäin. Olimme täysin eristyksissä muusta maailmasta. En tiennyt, oliko kukaan koskaan nähnyt vastaavaa. Tällä hetkellä ei ollut olemassa muita kuin me. Tämä oli täydellinen hetki.
Alice katsoi minua ujosti. Silitin hänen auringon valossa kimaltelevaa poskeaan ja hän nojasi sitä kämmentäni vasten.
”Alice.” Ääneni oli käheä.
’Rakastan sinua’ oli lausahdus, jonka olin sanomassa. Minua melkein nauratti, kuinka säälittävät nuo sanat olivat. Ne olivat vain kaksi sanaa, joita oli käytetty uudelleen ja uudelleen. Niitä ei oltu tarkoitettu kuvaamaan tunteita, joita minulla oli Alicea kohtaan. Toisin sanoen olin sanaton.
Olin ollut olemassa jo yli puolitoista vuosisataa. Olin kokenut luultavasti melkein kaiken, mitä oli mahdollista. Minut oli muutettu vampyyriksi, joten tiesin millaista oli kipu, joka saa toivomaan kuolemaa. Olin harrastanut seksiä Alicen kanssa, joten tiesin, mitä tajunnan räjäyttävä nautinto oli. Kun kuulin, että Alice lähti Bellan kanssa Volterraan, minusta tuntui, että olin menettämässä elämäni tarkoituksen. Kun hän tuli takaisin, ymmärsin entistä paremmin, kuinka paljon häntä rakastin.
Silti. Juuri nyt. Olin sanaton.
Alice astui askeleen eteenpäin, otti kasvoni kämmeniensä väliin ja veti minua hiukan alaspäin.
”Tiedän.”
Höyhenen kevyesti Alice yhdisti huulemme. Hänestä huokuva tunne peitti kaikki ajatukseni. Se oli voimakkaampi kuin mikään muu. Se oli tunne, jota ilman en pystyisi elämään. Rakkaus.
Puristin Alicen tiukemmin itseäni vasten ja suudelmamme syventyi. Samassa tuuli tarttui meihin uudelleen. Huulemme pysyivät yhdessä, kun leijuimme ilmassa. Emme välittäneet mistään muusta kuin meistä.
En ollut edes huomannut, että tornado oli jo väistynyt, kun irrottauduimme. Henkäisimme molemmat syvään.
”Ei hullumpi lahja, vai mitä?”, Alice kujersi. Silitin hänen hiuksiaan.
”Voi sinua. Miten olet voinut luulla, että kyllästyisin sinun ideoihisi?”
Alice kohautti hartioitaan.
”Varsinkin”, jatkoin. ”Kun olet miettinyt asusikin näin hyvin”, sanoin ja aukaisin hänen takkinsa vetoketjun.
Kohotin takin Alicen olkapäiden yli ja hän antoi sen pudota maahan. Hänen katseensa pysyi naulittuna minussa, kun aukaisin hänen rintaliiviensä hakasen. Siirsin toisen käteni hänen rinnalleen. Alice värähti hennosti, kun laskin hänen liivinsä alas. Hänen katseensa pysyi silti rauhallisena.
”Muistatko autolla toissailtana?”, kysyin huolettoman oloisesti.
Tartuin Alicen käsistä. Hän ei vastustellut, kun siirsin ne hänen selkänsä taakse. Pyöritin osan kettingistä, joka oli Alicen puolella koukkua, hänen ranteidensa ympärille. Nykäisin kettinkiä minun puoleltani ja se veti Alicen kiveä vasten. Kiersin ylimääräisen kettingin käteni ympärille, jotta se pysyi kireällä.
”Taisit tehdä jotain tällaista”, sanoin ja pudotin käteni Alicen paljaalle vatsalle.
Pyyhkäisin sormiani muutaman kerran edestakaisin hänen ihollaan ja Alicen tunteet alkoivat harhailla. Hän yritti selvästi keskittyä johonkin muuhun. Kevyesti painaen aloin nostaa kättäni. Hidastin vauhtiani kun olin Alicen rinnalla ja puristin sitä kevyesti. Pidin kosketukseni niin hentona, että ihminen ei luultavasti olisi pystynyt edes tuntemaan sitä. Pujotin lopuksi sormeni Alicen hiuksiin ja otin niistä kiinni hellästi mutta tiukasti. Alice huulet aukesivat hiukan ja hän sulki silmänsä.
Painoin huuleni hänen kaulalleen. Näykin hellästi Alicen pehmeää ihoa ja etenin hänen solisluulleen. Alicesta virtaava tunne alkoi selventyä. Se ympäröi minut ja yritti tunkeutua mieleeni. Minun täytyi keskittyä kaikilla voimillani, jotta en menettänyt hallintaani. En ollut vielä valmis.
Aloin liu’uttaa kieleni kärkeä ylöspäin Alicen solisluulta. Kettinki rasahti hiukan, kun hän yritti painautua minua vasten, mutta pidin otteeni tiukkana. Alicen ihon maku sai syvän murinan huokumaan rinnastani. Sain silti pidettyä liikkeeni rauhallisina. Onneksi olin oppinut hallitsemaan verenhimoni lisäksi myös muita halujani.
Pysäytin huuleni Alicen korvan juureen. Hän hengitti raskaasti ja kuulin, kuinka hänen kyntensä raapivat hänen takanaan olevaa kiveä.
”Sehän ei ollut kovin reilua eihän”, kuiskasin ja nostin kasvoni.
Alicen silmät olivat avoinna. Ne olivat muuttuneet mustaksi kiveksi ja ne tuijottivat minua herkeämättä.
Irrotin otteeni Alicen hiuksista ja välittömästi hänen raollaan olevat huulensa yrittivät syöksyä päälleni. Kivessä oleva koukku narahti ja Alicen matka pysähtyi sentin päähän kasvoistani.
”Jasper.” Alicen ääni oli matala ja karhea.
Liikutin etusormeni kynttä hänen paljaalla kyljellään. ”Niin?”
Alice yritti kurottaa kaulaansa eteenpäin epätoivoisesti. Hänen hengityksensä kihelmöi huulillani, ja jokainen solu kehossani rukoili minua nojaamaan edes hiukan eteenpäin.
Pakotin itseni vetäytymään. Katsoin Alicen paljasta ylävartaloa ja annoin sen herättämät himon tunteet virrata kättäni pitkin hänen kylkeensä. Alicen silmien musta kivi alkoi murtua kuin tulivuoren seinämä ja liekehtivää kullanruskeaa laavaa alkoi virrata sen raoista. Matala murina värisytti hänen koko vartaloaan.
”Hyvä on!”
Kuului äänekäs räsähdys ja pieniä metallisia sirpaleita lensi ympäriinsä. Otin muutaman askeleen taaksepäin ja yritin estää virnistystä nousemasta kasvoilleni. Alice kyyristyi ja levitti kätensä. Hänen sormensa kaartuivat kynsiksi.
”Itse kerjäsit tätä.”
Alice syöksyi kimppuuni kuin puuma. Hetkessä kierimme maassa raivokkaaseen suudelmaan kietoutuneena. Kuin itsekseen vaatteemme katosivat päältämme ja kätemme liikkuivat toistemme vartaloilla. Pysähdyimme aukean laidalle, Alice kampesi itsensä päälleni ja ohjasi minut sisäänsä. Tukahdutettu huokaus purkautui meidän molempien huulilta. Alice alkoi liikkua kiduttavan hitaasti. Hänen kyntensä painautuivat rintaani ja voihkinnan säestämä murina täytti ympäristön. Jos joku olisi kävellyt lähellä, hän olisi luultavasti äänen perusteella luullut, että kaksi villieläintä taisteli verisesti.
Tätä todellakin kerjäsin.
