Rosalie nojasi Emmettin suurikokoiseen Jeep Wrangeriin kädet ristissä. Kylmä tuuli pyöritteli nuorukaisen kullanvaaleita hiuksia. Myrsky oli tulossa, Rosalie totesi itsekseen katsottuaan pilvien verhoamaa taivasta. Milloin vain tuo pilviverho voisi revetä ja paljastaa pahimpansa. "Emmett, vauhtia!" Rosalie huusi pian ensimmäisten pisaroiden tippuessa maahan. Emmett käänsi katseensa pois Bellasta ja tuli parissa sekunnissa Rosalien luokse koulun portailta. Hän kietoi kätensä tytön hartioille ja suikkasi tälle suukon. Rosalie myhäili itsekseen ja hymyillen kiersi auton toiselle puolen.
Jeepin kaartaessa pois koulun pihasta Bellan ja loppujen Culleneiden kädenheilautusten saattamina, Rosalie nojasi selkänojaansa ja huokaisi raskaasti. "No?" Emmett töksäytti yhtäkkiä ja tuijotti kiinteästi Rosalien silmiin. Tyttö käänsi katseensa. "En pidä siitä, että olet noin hyvää pataa Bellan kanssa", tämä sanoi tuimasti ja käänsi katseensa ajotiehen, mihin Emmettin silmät eivät edes osuneet. Auto pysyi silti omalla kaistallaan. "Bellasta tulee ennemmin tai myöhemmin osa perhettä, joten sinäkin voisit alkaa vähitellen tulemaan toimeen hänen kanssaan", Emmett sanoi tiukasti ja käänsi katseensa takaisin tiehen, joka kääntyi Culleneiden kotitalolle.
Rosalie karisti Bellan ja Edwardin mielestään ja asteli Emmettin kainalossa kotiinsa. Hän tervehti jotain kirjaa lukevaa Esmeä ja kertoi tälle lähtevänsä metsästämään. Emmett ilmoitti lähtevänsä mukaan ja parivaljakko suuntasi kohti sydänmetsää.
Seuraavat pari päivää kuluivat täysin normaalisti. Edward ruokaili koulussa Bellan kanssa ja Rosalie kiehnäsi Emmettissä. Alice oli ollut tavattoman pirteä - tai ainahan hän oli iloinen ja pirteä, mutta näinä päivinä hän oli ollut silmin nähden onnellinen ja Bella raportoi Jessican kummastelleen tämän äkillistä, näkyvää muutosta. Jessican silmissä Alice oli vain outo. Rosalie muisti vihdoin kysyä syytä heidän kiirehtiessään matematiikan tunnille Emmett käsikynkässä. Alice vain myhäili ja ilmoitti syyn paljastuvan tänään. Rosalie mulkaisi tummahiuksista siskoaan ja katsoi avuttomana Emmettiin, joka vain kohautti olkiaan anteeksipyytävänä. Päivä kului tuskatuttavan hitaasti ja Rosalie tivasi tietoa Alicelta lähes jatkuvasti. Lopulta hän kyllästyi toisen loputtomaan iloon ja keskittyi viettämään laatuaikaa Emmettin kera. Vihdoin he saattoivat istua Jeep Wrangerin kyytiin ja kihistä jännityksestä.
Kotiin saavuttuaan sohvalla istui Alice Jasperin kaulassa hihkuen, Esme halaamassa Edwardia Carlislen hymyillessä taustalla. Bellaa ei näkynyt missään, mutta Esme hoksasi varsin pian oven suussa seisovan parin. "Kuulitteko jo ilouutiset?" hän hihkui innoissaan - tuskin Rosalie, tai kukaan muukaan, oli ikinä nähnyt naista noin hilpeänä. Rosalie pudisti päätään ja Emmett katsoi hämmästyneenä vuorotellen Esmeä ja Edwardia. "Aion.. kosia Bellaa", Edward raapi niskaansa hiukan empien sanoissaan. Emmett naurahti iloisena ja kiiruhti paiskaamaan kättä Edwardin kanssa. Hänen mielestään Bella oli mukava ihminen ja varmasti Edwardin elämänkumppani, sieluntoveri, kuten Rosalie oli hänelle. Rosalie sen sijaan katsoi Edwardia järkyttyneenä ja avasi suunsa sanoakseen jotain. Kuitenkaan sanaakaan ei purkautunut Rosalien huulilta, vaan hän katosi nopeasti ovesta ulos.
"Rosalie!" Emmett kiiruhti tytön perään huolestuneena. Suutuspäissään Rosalie saattoi tehdä mitä vain, ja vaikka hän olikin kuolematon, hän pystyisi vain lähtemään, jättämään kaiken taakseen. Suljettuaan Culleneiden talon oven, Emmett veti ulkoilmaa sisäänsä ja lähti Rosalien perään.
Muutaman kilometrin päässä Rosalie istui korkealla männyn oksalla katsoen tuimasti horisonttiin. Edward.. kosisi Bellaa. Sekö oli Alicen onnen syy? Hän kuuli rapinaa ja hetken päästä Emmett istui hänen vierellään. "Hei Rosalie.. Et voi estää Edwardin ja Bellan rakkautta, ja pahinta mitä voisit tehdä, olisi jättää perheemme nyt. Anna Bellalle edes mahdollisuus. Et voi vain.. vihata häntä perusteetta", Emmett selitti sivellen Rosalien poskea hiljaa. Rosalie tarttui Emmettin käteen ja laski sen alas. "En ymmärrä miksi helvetissä Bella haluaa osaksi perhettämme, muuttua vampyyriksi? Antaisin mitä vain ollakseni taas kerran ihminen", Rosalie mumisi hiljaa ja nojautui puunrunkoon. Emmett kietoi Rosalien hiuksia sormensa ympärille. "Koeta, Rosalie-rakas, ymmärtää, ettei Bella osaa arvostaa sitä, mitä hänellä on. Ketä ihmistä houkuttaisi vanheneminen, kun voisi elää ikuisen elämän rakastamansa ja vanhenemattoman vampyyripojan kanssa?" Emmett sanoi pehmeästi.
Niin ailahtelevainen ja jääräpäinen Rosalie olikin, Emmett sai pidettyä hänet onnellisena ja antoi kaikkeen aina ymmärrettävän selityksen. "Emmett.. Onneksi olet siinä.." Rosalie kuiskasi haparoiden Emmettin korvaan. Poika käänsi katseensa toisen silmiin. siirsi sen heikosti punertaviin huuliin ja saattoi jo tuntea ihanan tunteen. Rosalie hengähti, kietoi sormensa Emmettin hiuksiin ja painoi hitaasti huulensa tämän huulille. Rosalie ei ikinä saisi Emmettistä tarpeekseen. "Älä välitä Bellasta, eikä hänkään välitä sinusta", Emmett kuiskasi hiljaa silittäen Rosalie lainehtivia hiuksia. Rosalie kietoi kätensä Emmettin ympäri ja nyökkäsi tämän kainalossa - ja olisi itkenyt jos olisi voinut.
Emmett avasi Culleneiden korean talon oven ja astui sisään vetäen Rosalien perässään. Rosalien kättä hellästi puristaen Emmett rohkaisi häntä. Tyttö vilkaisi Emmettiin ja päästi irti kädestä kävellessään Edwardin luokse. "Onnea, veljeni", hän kuiskasi Edwardille kiedottuaan käden tämän ympäri halaukseen. Edwardin silmistä paistoi hämmennys, mutta iloisena Rosalien muutoksesta hän vastasi tämän halaukseen ja vastasi hiljaa: "Ymmärrän sinua, Rosalie." Edward sipaisi pari hiusta tytön kasvoilta ja halasi tätä vielä kerran. Esme käveli hiljaisin askelin Emmettin luokse. "En ymmärrä miten teet tuon", hän katsoi kädet ristissä Rosalieta ja Edwardin ja katsahti sitten kulma koholla Emmettiin, joka vain hymyili ja kohautti olkiaan. "Rakkaus."
The end