ELITE AFFILIATES


HOUKUTUS-ELOKUVA
HOUKUTUS-ELOKUVA
EPÄILYS
BREAKING DAWN

Olen ylläpitänyt erilaisia sivuja monta vuotta ja luulenpa että nämä tulevat olemaan viimeiset fanisivuni. Täysin eroon minusta ette kuitenkaan pääse, sillä en missään nimessä aijo hävitä Houkutus -fanien keskuudesta. -En todellakaan! Minut tavoittaa edelleen Twilight -foorumilla sekä luultavasti näilläkin sivuilla.
Ja siis toivottavasti kukaan ei saanut tästä sellaista käsitystä että sivut lopettaisivat, nimittäin asia ei ole näin. Vampirelove.net jatkaa edelleen Hannan ja Mirandelin ylläpidolla.
Tässä välissä haluan kiittää kaikkia kävijöitä jotka ovat kannustaneet meitä sivujen ylläpidossa. -En olisi jaksanut näinkään kauaa ilman niitä. Ja sitten toiseksi haluan kiittää Hannaa ja Mirandelia, joiden kanssa oli mukava tehdä yhteistyötä!
Hyvää syksyä kaikille Houkutus ja Edward -faneille!
Sivuilla on muitakin haastatteluja sekä videoclippejä, joten kannattaa vilkaista (vaikka itse olin osan ainakin nähnyt jo :D)
Everglowilla on uusia skannauksia, kannattaa käydä vilkaisemassa!
Suurempia uutisia ei oikein löydy :D On vaikea päivitellä. Mutta tein vähän sisältömuutoksia. Uusin kokonaan näyttelijät osion etusivun ja tein Cam Gigandetista esittelyn. Piti tehdä lisääkin, mutta rupesin laittaa noita otsikoita jokaiseen kohtaan niin kuin tuossa näyttelijät-osiossa näkyy tuo tumma viiva ;> Vaikea selittää, mutta kyllä te sen tajuatte.
Olisi tosi hienoa, jos teillä olisi uudistusehdotuksia vampirelovea koskien. Kaikenlaista palautetta voi lähettää palautelomakkeella!
Päivitän silti täällä aina niin usein kuin pystyn - ja uusimmat uutiset pyrin lisäämään niin kuin tähänkin asti :)
Lähde: Stephenie Meyer.com. Tässä vapaasti suomennettu pätkä (en suomentanut jokaista pientä sanaa sieltä).
Monet teistä ovat varmasti kuulleet, että kuudes Harry Potter elokuva on siiretty tämän vuoden Kiitospäivästä seuraavaan kesään. Tällä tiedolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Houkutuksen, minun tai Summit Elokuvien kanssa. Tämän päätöksen on tehnyt ainoastaan Warner Bros, eikä sillä ole mitään tekemistä Houkutuksen kanssa.Nyt hyviin uutisiin! Vaikka olemme kaikki surullisia, että joudumme odottamaan Harry Potter elokuvaa, tämä avoin paikka teattereihin avaa hyviä mahdollisuuksia. Hyvät ihmiset Summitissa ovat innoissaan kertoneet minulle, että nyt Houkutus fanit saavat heidän elokuvansa kolme viikkoa aiemmin teattereihin! Se on totta, Houkutus julkaistaan teattereissa marraskuun 21 päivä!
Mahtava uutinen, eikö? :D